Det snöar!

IMG_20181005_103634.jpg

Piti lähteä mummoilemaan. Siis moikkaamaan mummokavereita, mutta ulkona näyttää nyt siltä, että volkkari kesärenkaineen pysyy visusti pihalla omassa pikku pilttuussaan, olkoonkin, että pikkuponini kuopsuttelee siellä innokkaasti sohjoasvalttia. Seuraavaksi parasta tekemistä on kirjoittaminen, joten täältä pesee!

Tämä viikko on ollut melkoista hulinaa. Mies on työreissussa, sunnuntai-iltana lähti, ja minä yksin puikoissa. Jossain vaiheessa puolessa välissä viikkoa rupesi tuntumaan, että voisiko jo joku muu tulla vastailemaan kuopuksen loputtomaan kyselytulvaan. Äiti, voiko olla niin, että lauantaina sataa ensilumen? Äiti, voiko tuohon tulla raitiovaunutie, onko se jossakin suunnittelussa? Äiti, oliko niin, että sillon ku täällä oli dinosauruksia, niin sitten tuli asteroidi ja ne kaikki kuoli? Jaa-a, enpä ollut paikalla just sillon näkemässä… Äiti? Äiiitii? Äiskäää? Huh, onneksi kohta voi taas sanoa, että kysyppä välillä iskältä.

Olen pitänyt itseäni myös kiireisenä kaappeja siivoamalla. Tyttären petsit lähtivät nettikirppiksen kautta uusille leikkijöille ja neiti sai vähän taskurahaa. Olen aika hyvä kauppamies (tai -nainen), kohta voisin jo alkaa nostaa provisiota itselleni. Paitsi jos yritän myydä vaatteita tai kenkiä tai muuta käyttötavaraa, niin ei mene kaupaksi, ei vaikka maksaisin tuotteet itse. Löysin myös lapsen itsestäni: mikäköhän petsi tää on, onpa söpö… Tutkiskelin figuureja hieman netissäkin. Pitäiskös leikkiä vähän? Joo!!!

IMG_20181004_122930.jpg

Suurin saavutus tälle viikkoa on kuitenkin lopputyön valmistuminen. Kysyi jonkin verran perslihaksia. Se tunne kun asia on päässä ihan selkeänä, mutta ei millään asetu paperille. Nyt se on kuitenkin valmis, otsikolla Tämä päivä ja eilinen, sanataiteen ja kirjallisuusterapeuttisten menetelmien hyödyntäminen ikäihmisten parissa. Semmoista, kohta saattaa olla todistus kirjallisuusterapiaopinnoista kourassa.

 

 

Mutta nyt on jo perjantai. Pullapäivä. Meidän perinne. Perjantaipullat hain kaupasta ennen kuin tuo moskasade alkoi. Skudaag! Syökää pullaa!

 

Tietoja kahil77

Hei, kiva jos sua kiinnostaa, että mitä täältä löytyy. Täällä olen minä, oikein mihinkään kategoriaan sopimaton vähän sitä sun tätä oleva nuori nelikymppinen mutsi. Sitä joo kaikista eniten ehkä, äiti, jolle on annettu rakkauden hedelmiä neljä kappaletta. Kolme näistä tyypeistä hilluu enemmän tai vähemmän teini-ikäisinä edelleen tässä ahtaassa reilun sadan neliön kerrostalokämpässä, yksi päätti tänä syksynä täyden iän saavutettuaan hypätä vähän väljemmille vesille ja omaan asuntoonsa, en siitä moiti. Pyörii silti tämäkin tiiviisti arjessa mukana, jos ei muuten niin ajatuksissa on aina, ja pyykkikassin pudottaa säännöllisin väliajoin pesukoneen viereen ja lähtee taas jääkaapin kautta elelemään omaa elämäänsä omiin pieniin rivarineliöihinsä. Mutta minä, mitäs minä olen muuta? Hoitaja, entinen yrittäjä, nykyinen lähihoitajatyöntekijä, terveellisesti elää yrittävä lenkkeilijä, joka saattaa vähän nostella kahvakuulakin, jos siltä tuntuu, jos ei, niin sitten ei kuulat heilu. En laihduta, sillä tykkään mun pienestä pullataikinamahasta ja siitä että aviomiehellä, sitä kun olen myös, vaimo, on vähän jotain mitä halata. Vaikka en laihduta, pyrin pitämään painoni kurissa, siis kohtuullisissa lukemissa, eli liikuntaa ja terveellisiä järkipöperöitä täältä saattaa joskus löytää. Ja muuta? Ainakin luovan kirjoittamisen koulutusta on kertynyt, sanataideohjaustakin on tullut harjoitettua jonkin verran ja lokakuussa 2018 pitäisi olla kirjallisuusterapiaohjaajan paperit taskussa. Luen ja kirjoitan välillä paljon, toisinaan vähemmän. Sisusta en, enkä remontoi. Jos pankkitililtä löytyy vähän ylimääräistä, katselen hetken aikaa seiniä, joiden tapetit todellakin kaipaisivat päivitystä ja kylppäriä, jonka remonttia on suunniteltu viisi vuotta. Sitten kipaisen matkatoimiston sivuille ja varaan Alanyan matkan. Siellä on toinen koti, vaikkei siellä aivan sentään omaa asuntoa olekaan. Siellä olen kuitenkin kotonani, se on mun kesämaa. Lisäksi olen yhden, ei enää ihan pienen, erityispojan omaishoitaja. Palkka siitä hommasta on surkea, mutta rakkautta ja haleja saan viikossa yhtä paljon kuin joku toinen koko elämänsä aikana, joten päivääkään en vaihtaisi pois. Ei muuta kuin hyppää kyytiin, luvassa vauhtia ja vaarattomia tilanteita, kielioppivirheitä, laadultaan huonoja kuvia, itselleen nauramista ja ehkä välillä itkemistäkin, rauhallisia suvantohetkiä, tyyntä ja myrskyä. Mitäpä sitä kaunistelemaan, elämää. Live it love it.
Kategoria(t): Äitiys, Kirjallisuusterapia, Kirjoittamisesta, Kirppistely, Koti, Opiskelu, Perhe, Syksy, Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s