Napanuoralla – nyt se on luettu!

Siliämaan Napanuoralla (Torni kustantamo, 2012) ei ole sitä, mitä naisviihteeltä tavallisesti odotetaan. Se ei ole vaaleanpunaista shampanjaa korkokengästä. Se ei ole makea kuin vaahtokarkki.

Ei, se on oranssia purkkaa jumppatossun pohjassa (se, mitä jumppatossulla on tässä tekemistä, selviää lukemalla itse kirjan).

Tarinan kulkee kuin öljytippa teflonpannulla, joka kuumenee kuumenemistaan. Teemat joihin on tartuttu ovat tavallisia kuten ystävyys, perhe, suku ja vanhemmuus. Mutta siihen se tavallisuus taitaa enimmäkseen jäädäkin. Mitä pidemmälle romaani etenee, sitä napakammin se iskee kiinni mm. äitimyyttiin, raskauden ympärille kyhättyyn tavarabisnekseen ja siihen akkalaumaan, joka raskaus- ja vauvahuuruissaan iskee puukkoa toisten samassa elämäntilanteessa olevien herkkään ja puolustuskyvyttömään vatsanahkaan. Mitään katkeraa ruikutusta teksti ei kuitenkaan ole. Takakannessa seisova ”ilakoivan ironinen”, on erittäin osuva kuvaamaan tekstin ja tarinan tyyliä. Lisäksi voisi käyttää ainakin sanoja napakka ja ärhäkkä.

Siliämaa marssittaa esiin joukon eriskummallisia henkilöhahmoja. Tarttuu niihin omituisiin piirteisiin, joita meissä jokaisessa on – toisissa enemmän kuin toisissa – mutta joista ei yleensä puhuta ääneen (paitsi selän takana).

Tarina etenee tasaisesti, mutta lopussa kaikki jotenkin kiepsahtaa, muljahtaa. Kerronnan tyyli muuttuu hieman, mutta tässä tapauksessa se ei välttämättä ole huono asia vaikka vaatiikin lukijalta vähän sulattelua. Päähenkilö herää tajuamaan asioita, samalla hän herättää myös lukijan räväyttämällä esiin täysin uuden kulman itsestään. Äkkiä kaikki pinnallisuus katoaa, ollaan syvällä, paljastetaan asioita, joiden jälkeen lukija katsoo koko tarinaa uusin silmin. Teflonpinta karhenee ja äkkiä kaikelle edellä kerrotulle on olemassa tukeva tarttumapinta.

Suosittelen lämpimästi sohvannurkkaan arkea karkottamaan. Jos ei muuten niin vaikka sanavarastoa kartuttamaan. Sen verran persoonallisesti Siliämaa sanojensa kanssa on temmeltänyt: ”haaroväli-Joel” ja ”äitikäsi” ovat vain alkua. Ja jouluksi itselle, siskolle tai vaimolle – tämä on hyvää tavaraa pitkästyttäviin pyhiin tai välipäiviin, jolloin ulkona on joko liikaa pakkasta tai turhan märkä räntäsade. Tai ihan vain vitutukseen (anteeksi kielenkäyttöni), jos ei tällä lähde niin ei millään!

Tietoja kahil77

Hei, kiva jos sua kiinnostaa, että mitä täältä löytyy. Täällä olen minä, oikein mihinkään kategoriaan sopimaton vähän sitä sun tätä oleva nuori nelikymppinen mutsi. Sitä joo kaikista eniten ehkä, äiti, jolle on annettu rakkauden hedelmiä neljä kappaletta. Kolme näistä tyypeistä hilluu enemmän tai vähemmän teini-ikäisinä edelleen tässä ahtaassa reilun sadan neliön kerrostalokämpässä, yksi päätti tänä syksynä täyden iän saavutettuaan hypätä vähän väljemmille vesille ja omaan asuntoonsa, en siitä moiti. Pyörii silti tämäkin tiiviisti arjessa mukana, jos ei muuten niin ajatuksissa on aina, ja pyykkikassin pudottaa säännöllisin väliajoin pesukoneen viereen ja lähtee taas jääkaapin kautta elelemään omaa elämäänsä omiin pieniin rivarineliöihinsä. Mutta minä, mitäs minä olen muuta? Hoitaja, entinen yrittäjä, nykyinen lähihoitajatyöntekijä, terveellisesti elää yrittävä lenkkeilijä, joka saattaa vähän nostella kahvakuulakin, jos siltä tuntuu, jos ei, niin sitten ei kuulat heilu. En laihduta, sillä tykkään mun pienestä pullataikinamahasta ja siitä että aviomiehellä, sitä kun olen myös, vaimo, on vähän jotain mitä halata. Vaikka en laihduta, pyrin pitämään painoni kurissa, siis kohtuullisissa lukemissa, eli liikuntaa ja terveellisiä järkipöperöitä täältä saattaa joskus löytää. Ja muuta? Ainakin luovan kirjoittamisen koulutusta on kertynyt, sanataideohjaustakin on tullut harjoitettua jonkin verran ja lokakuussa 2018 pitäisi olla kirjallisuusterapiaohjaajan paperit taskussa. Luen ja kirjoitan välillä paljon, toisinaan vähemmän. Sisusta en, enkä remontoi. Jos pankkitililtä löytyy vähän ylimääräistä, katselen hetken aikaa seiniä, joiden tapetit todellakin kaipaisivat päivitystä ja kylppäriä, jonka remonttia on suunniteltu viisi vuotta. Sitten kipaisen matkatoimiston sivuille ja varaan Alanyan matkan. Siellä on toinen koti, vaikkei siellä aivan sentään omaa asuntoa olekaan. Siellä olen kuitenkin kotonani, se on mun kesämaa. Lisäksi olen yhden, ei enää ihan pienen, erityispojan omaishoitaja. Palkka siitä hommasta on surkea, mutta rakkautta ja haleja saan viikossa yhtä paljon kuin joku toinen koko elämänsä aikana, joten päivääkään en vaihtaisi pois. Ei muuta kuin hyppää kyytiin, luvassa vauhtia ja vaarattomia tilanteita, kielioppivirheitä, laadultaan huonoja kuvia, itselleen nauramista ja ehkä välillä itkemistäkin, rauhallisia suvantohetkiä, tyyntä ja myrskyä. Mitäpä sitä kaunistelemaan, elämää. Live it love it.
Kategoria(t): Kirjoista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Napanuoralla – nyt se on luettu!

  1. Kananlihalla sanoo:

    Minä en tiedä, onko tapana, että kirjoittaja itse kommentoi saamaansa palautetta. Mutta koska olen noviisi kirjailijoiden tapakäyttäytymisessa, otan ja kommentoin. Kommenttini on hyvin lyhyt ja se kuuluu: miten paljon itse ei näe, kun vain kirjoittaa. Mutta mieluummin näin päin 🙂
    (Kolmas kappale, hm, täytynee mennä lukemaan…)

  2. kahil77 sanoo:

    Kananlihalla: Ihan irrallinen ajatus, mutta sekin on aika mielenkiintoinen asia miettiä, että miten paljon alitajunta työskenetelee kirjoittamisen aikana, ratkoo asioita ja yhdistelee niitä ilman, että sitä kirjoittaessaan huomaa 🙂

  3. Paluuviite: Helppolukuinen muttei kevyt | Kananlihalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s