Piti lähteä mummoilemaan. Siis moikkaamaan mummokavereita, mutta ulkona näyttää nyt siltä, että volkkari kesärenkaineen pysyy visusti pihalla omassa pikku pilttuussaan, olkoonkin, että pikkuponini kuopsuttelee siellä innokkaasti sohjoasvalttia. Seuraavaksi parasta tekemistä on kirjoittaminen, joten täältä pesee!
Tämä viikko on ollut melkoista hulinaa. Mies on työreissussa, sunnuntai-iltana lähti, ja minä yksin puikoissa. Jossain vaiheessa puolessa välissä viikkoa rupesi tuntumaan, että voisiko jo joku muu tulla vastailemaan kuopuksen loputtomaan kyselytulvaan. Äiti, voiko olla niin, että lauantaina sataa ensilumen? Äiti, voiko tuohon tulla raitiovaunutie, onko se jossakin suunnittelussa? Äiti, oliko niin, että sillon ku täällä oli dinosauruksia, niin sitten tuli asteroidi ja ne kaikki kuoli? Jaa-a, enpä ollut paikalla just sillon näkemässä… Äiti? Äiiitii? Äiskäää? Huh, onneksi kohta voi taas sanoa, että kysyppä välillä iskältä.
Olen pitänyt itseäni myös kiireisenä kaappeja siivoamalla. Tyttären petsit lähtivät nettikirppiksen kautta uusille leikkijöille ja neiti sai vähän taskurahaa. Olen aika hyvä kauppamies (tai -nainen), kohta voisin jo alkaa nostaa provisiota itselleni. Paitsi jos yritän myydä vaatteita tai kenkiä tai muuta käyttötavaraa, niin ei mene kaupaksi, ei vaikka maksaisin tuotteet itse. Löysin myös lapsen itsestäni: mikäköhän petsi tää on, onpa söpö… Tutkiskelin figuureja hieman netissäkin. Pitäiskös leikkiä vähän? Joo!!!
Suurin saavutus tälle viikkoa on kuitenkin lopputyön valmistuminen. Kysyi jonkin verran perslihaksia. Se tunne kun asia on päässä ihan selkeänä, mutta ei millään asetu paperille. Nyt se on kuitenkin valmis, otsikolla Tämä päivä ja eilinen, sanataiteen ja kirjallisuusterapeuttisten menetelmien hyödyntäminen ikäihmisten parissa. Semmoista, kohta saattaa olla todistus kirjallisuusterapiaopinnoista kourassa.
Mutta nyt on jo perjantai. Pullapäivä. Meidän perinne. Perjantaipullat hain kaupasta ennen kuin tuo moskasade alkoi. Skudaag! Syökää pullaa!