Me ollaan lehdessä!

WP_20140319_002

Juttu sanataideryhmästämme uusimmassa ET-lehdessä 6/2014. Sama porukka, jonka kanssa syntyi Elämää se vain on -kirjan tarina. Enempiä en tässä löpise siitä miten hieno ryhmä meillä on, lukekaa lehdestä 🙂

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Runotorstai 304. Viesti Marsiin

Nyt kun menet

kerro siellä

että vielä täällä

on jäljellä ihmisyyttä

On yksi hauras

joka

päätään nostaa

Joka juo kyyneleensä

jos muuta ei anneta

Ja toinen

joka tietää saman

Sillä yksin täällä

ei kukaan ole

mitään

Maa

autio ja tyhjä

 

Haaste 304. http://runotorstai.blogspot.fi/

Kategoria(t): Runot | 2 kommenttia

Kaamos

Runtorstaissa http://runotorstai2.wordpress.com/ aiheena kaamos.

Älä pelkää

pimeää

Se on vain tie

jonka kuljettuamme

me opimme

näkemään

Siksi laula

ota kiinni

tuulesta

Se on

pohjoinen ja voima

Ethän pelkää

pimeää

Se on

vain siivenisku

hetkeä

ennen

kuin opit

lentämään

Siihen asti

minä olen tässä

Kategoria(t): Runot | 7 kommenttia

Runtorstai, haaste 302

Lintsaan käsikirjoituksen editointityöstä. Leivon pullaa, paistan lättyjä, siivoan. Osallistun runotorstain haasteeseen http://runotorstai2.wordpress.com/page/2/

Shakespearen lause 53 sonetista:

Millaista ainetta  ja mitä olet:
miljoonat varjot näen vierelläsi?”

Kesti hetken ennen kuin mitään irtosi, mutta jotakin tuli:

Tähän aikaan

vuodesta

tumma käy

yhä pidemmäksi

ikkunoiden juovat

mutkikkaammiksi

Silloin,

jos seisomme kasvotusten

katsomme silmiin

Silloin,

eivät varjomme

katoa

Kategoria(t): Kirjoittamisesta, Runot | Kommentoi

Kuusi

On jotakin sanottavaa. Hyppään siis mukaan haasteeseen http://runotorstai2.wordpress.com/

Kuusi

Tänään

on erityisen

erityisen tärkeää

että ui kaksi metriä

ajaa ilman apurattaita

Asioilla on

taipumus on

Ja huominen tulee

vasta paljon

paljon myöhemmin

Kategoria(t): Runot, Uncategorized | 5 kommenttia

Kaikki elämän värit

 

Nyt on tehty töitä. Kovasti. Sekä näyttöpäätteen ääressä että vanhusten parissa. Jotakin tulostakin on saatu aikaiseksi – hyvä mieli hoivatyöstä ja varovainen ylpeys pienestä kirjasta.

Pienestä kirjasta puhun nyt. Enpä arvannut minkälaiseen urakkaan itseni laittaisin, kun päätin luvata pienelle joukolle senioreita, että heidän avullaan kirjoittamani jatkokertomuksen kansiin saattaisin! Tartuin projektiin pienellä budjetilla. Se tarkoitti, että oli editoitava itse, opeteltava tekemään taitto ja kaiken kukkuraksi väsättävä vielä kansikin. No, ensimmäinen versio oli kädessäni jo viime keväänä. Mutta voi hyvänen aika, kannen kuva oli epätarkka ja teksti kansien välissä juoksi omituisesti, välillä tiiviisti ja toisinaan taas aivan liian väljästi. No, eihän semmoinen sopinut, jos tehdään, niin tehdään kunnolla!

Tartuin taas työhön. Valvottuja öitä… Taistelin tekstinkäsittelyohjelman kanssa ja tunteja ja taas tunteja myöhemmin uusi taitto oli valmis. Entä kansi sitten? Päädyin jälleen käyttämään valmista kansipohjaa, koska muunlaiseen muokkaamiseen ei ollut työkaluja. Mutta kuva? Kanteen piti saada kuva. Kokeilin piirtää – no eihän siitä tullut mitään. Kävin läpi valokuvia – ei sopivaa. Lopulta otin työpariksi yhdeksänvuotiaan tyttäreni. Teimme sommitelman, kirjan päähenkilön näköisen ja nappasimme kuvan. Jo kelpasi!

Sitten vain toimeksianto Books on Demandille, enteriä painamalla, naps. Mitä? Ei koevedosta vaan kirja suoraan painoon ja myyntiin? Häh? Tässä vaiheessa alkoi jännittää. Ensimmäisen paketin saapumista saksanmaalta tuli seurattua melko tarkasti. Enkä sitten tietenkään ollut paikalla, kun lähetti paketin kanssa oven takana seisoi. Ei auttanut kuin juosta postiin kirjaa hakemaan. Mutta ei, paketti oli kadonnut. Virkailija kävi moneen kertaan hyllyt läpi, vaan eipä löytynyt. Otti sitten puhelinnumeron ylös ja lupasi ilmoittaa kun löytyy. Seuraavana päivänä tulikin viesti, että paketti on tallessa. Uusi hyökkäys postiin. Ja nyt. Nyt se on tuossa pöydällä, oma kirja! Syvä puhallus, kansi on ok. Taittokin näyttää riittävän sutjakkaalta. Typoja on jokunen, niitä kun ei vaan millään omasta tekstistä ja varsinkaan näytöltä huomaa (seuraavalla kerralla saa antaa selkään, jos en tajua tekstiä tulostaa paperille ennen lähetystä). Lyöntivirheet harmittavat, mutta on niitä onneksi kustantajilta ulostulleissa teoksissakin ja uskon, että silloin kirjailijoita harmittaa huomattavasti enemmän.

Mutta kuulkaa. Sen pienen kirjan sisältö, siihen on upotettu paljon elämän värejä. Alussa Maija aloittaa harmaasta, ihan kaikki tuntuu olevan sitä, mutta pikkuhiljaa hän, ihan huomaamattaan, elää kaikkia värejä. Sillä sellaista elämä on, välillä se tuntuu harmaalta, toisinaan se taittuu siniseen, kunnes jostain pilkahtaa häivähdys vaaleanpunaista. Vielä sittenkin kun ikää jo on. Sillä kaikilla meillä on tunteet.

Kirja on kirjoitettu seniori-ikäisille, mutta kyllä siitä jotakin pitäisi irrota nuoremmillekin. Jos ei muuta niin hyvää mieltä!

Käy kurkkaamassa kansiteksti täällä:

http://www.bod.fi/index.php?id=1258&objk_id=992778

Kategoria(t): Uncategorized | 4 kommenttia

Vieras

Riikka Pulkkinen, Vieras (Otava 2012)

Jälleen kerran Pulkkinen on nostanut käsiteltäväkseen joukon vahvoja aiheita kuten (nais)papin uskonkriisin, syömishäiriön ja maahanmuuttajalapsen joutumisen väkivallan kohteeksi. Kaiken tämän hän tekee hyvin perehtyneesti, tai ainakin minulle lukijana jäi kirjasta olo, että pohjatyö ja -tutkimus on kohtuullisella huolella suoritettu.

Kieli ei sulavuudeltaan jotenkin tuntunut alussa yhtä kauniin soljuvalta kuin kirjailijan aiemmissa teoksissa, mutta loppua kohden tämäkin tuntemus väistyi ja kauniisti loihditut lauseet tekivät vaikutuksen toinen toisensa jälkeen.

Kirjailijan aiemmat romaanit Raja ja Totta asettivat tietynlaiset odotukset Vieraaseen. Siksi ehkä jäin kaipaamaan tarinaan enemmän kerroksia tai kertojia. Nyt kertojana on vain voimakkaan minä-ääninen Maria ja pienen, hipaisunomaisen näkökulmansa Muumipäiväkirjan sivuilla silloin tällöin vilauttava Yasmina-tyttönen.

Vaikka romaani käsittelee suuria teemoja, niin minulle suurimman jännitteen tarinassa toi Yasmina-tytön osuus. Se oli oikeastaan ainoa punainen lanka, joka laittoi lukemaan aina seuraavankin sivun – mitä tytölle oikein tapahtuu – kenen toimesta – miksi ja miten hänen lopulta käy. Lainkaan niin suurta kiinnostusta ei herättänyt se, mitä papin kamppailussa oman uskonsa tai teini-iässä valloillaan riehuneen anorexian kanssa tapahtuu.

Hukkaan en koe vapaapäivieni kirjan parissa tuhlattujen hetkien menneen. Vieras oli kokemus, vaikkei niin vahva kuin kirjailijan aiemmat romaanit. Jo Pulkkisen kaunis kieli pelkästään on hyvä syy istua tuokioksi lukutuoliin ja nautiskella muutaman sivun verran omaa aikaa.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi